Olin itse kaksi vuotta sitten reilaamassa ja idea uudesta reissusta Vesan kanssa syntyi jossain vaiheessa pitkää ja kylmää talvea. Kevät oli kiireinen ja alkukesästä molemmat painoivat eri puolilla suomea töissä niin pitkää päivää, ettei matkaa keretty loputtoman tarkasti suunnittelemaan. Alkuperäinen suunnitelma oli varata äkkilähdöt tai muut halvat lennot Kreikkaan tai ympäristöön ja lähteä siitä kipuamaan itäeurooppaa ylöspäin. Kaikki tarkoitukseen kelpaavat lennot vain vietiin käsistä omasta hitaudestamme johtuen, joten lopulta viikkoa ennen matkaa löytyi alle 100e lennot Zürichiin, josta matka nyt siis lähtisi. Muutaman puhelun jälkeen oli alkureittikin hostellivarauksia myöten selvillä ja plani näytti seuraavalta: Zürichista suoraan junalla viereiseen Luzerniin, josta muutaman yön jälkeen Müncheniin.Niukasta suunnittelusta johtuen reililippuja emme olleet vielä hommanneet ja lopulta ne oli tarkoitus hankkia lähtöä edeltävänä päivänä Suomesta. Ongelmaksi muodostui kuitenkin Porissa majaileva Vesku ja Vallilassa majaileva Veskun passi, jota reililipun kankea byrokratia vaati läsnäolevaksi. Veskun matka Porista Helsinkiin näytti myös kestävän yhtä pitkään kuin reilimme koko ensimmäisen viikon matkat yhteensä, joten lopputuloksena istuimme koneessa yhden reililipun kanssa.
Nopeasti sujuneen lennon jälkeen nopeasti lentokentältä Zürichiin, josta saimme poistettua myös Vesalle reililipun ja matka jatkui kohti Luzernia. Alle kaksi tuntia lennon laskeuduttua olimmekin jo Luzernin juna-asemalla ja 10min kävelymatkalla hostellille havaitsimme, ettei kaupungissa käyneen kaverini hehkutukset joutsenista ja jylhistä kaupunkia ympäröivistä vuorista osoittautuneet pettymykseksi. Kaupungin keskellä kiemurtelevassa järvessä ui järjetön määrä vitivalkoisia joutsenia ja vuoret saivat haukkomaan henkeä aivan samalla tavalla kuin viimeksi Sveitsissä käydessäni.
Hostellille saavuttaessa alkoikin sitten vastoinkäymiset: ensinnäkin hostelli oli näkemieni joukossa huonoimmasta päästä. Huoneet olivat kyllä siistit jne. mutta respa oli auki vain aamulla 7-10 ja illalla 16-22, langaton verkko ei kantanut huoneisiin asti ja hengailutilasa oli käynnissä suuremman kokoluokan aasialaisinvaasio. Illan tullen hengailutila pursusi iPhoneja ja -padeja ja läppäreitä näppäileviä aasialaisia, jonka seurauksena netti oli hyvin kankea ja katkonainen. Check-inin onnistuessa vain 16-22, lähdimme pyörimään kahdeksi tunniksi kaupungille rinkat selässämme, sillä kello löi juuri kaksi kun saavuimme hostellille. Blue1 ei tarjoa halpislennoillaan ruokaa, joten nälkä painoi jo päälle ja seuraavana tavoitteena oli löytää vähän polttoainetta. Tehtävä osoittautui kuitenkin hankalaksi, sillä kaupungissa näytti olevan jonkinlainen siestakulttuuri ainakin ravintoloiden osalta: kaikki paikat olivat menneet juuri kahdelta kiinni ja aukeaisivat vasta illan suussa. Reilun tunnin etsiskelyn jälkeen kuitenkin löytyi paikka josta selviäisi alle 50e/nenä, jonka jälkeen hostelli olikin jo avannut porttinsa. Ensimmäiselle päivälle ei sen suurempia suunnitelmia ollut, joten lähdimme nauttimaan hyvästä säästä paikalliselle ”uimarannalle”, joka osoittautui järven rannalle valetuiksi suuriksi betonisiksi portaiksi, joilla ihmiset makoili betonin lämpötilan lähennellessä paistinpannun paistolämpötilaa.
Toinen päivä Luzernissa oli varattu vuorten valloittamiseen. Illalla suoritetun vertailun seurauksena päädyimme ajamaan junalla 20min Alpnachstadiin, jonka juna-asemalta lähtikin suora reitti reilussa 2km korkeudessa sijaitsevan Pilatus-vuoren huipulle, pystysuoraa nousua olisi edessä reilu 1600m. Asemalta lähti myös laiskemmille tarkoitettu maailman jyrkimmäksi hammasratasjunaksi (world's steepest cogwheel rail) mainostettu vaunukyyti, jonka nousukulma on parhaimmillaan 48 astetta. Kyseinen kyyti ei tosin ole ilmaista herkkua, vaan yksi matka maksoi kymmeniä euroja. Vuoren huipulla sijaitsee myös perinteikäs hotelli, jonka kaikki tavarakuljetukset ilmeisesti hoidetaan myös samoja kiskoja pitkin. 
Matkaan päästyämme meitä uhanneet pilvet repesivät auki, juuri kun satuimme olemaan kiskot alittavasa tunnelissa suojassa. Hetken odottelun jälkeen sade lähes loppui joten matka saattoi jatkua. Vaellettuamme muutaman tunnin tihkusateessa alkoi ylhäältä kuulua sekalaisten kellojen kilinää ja muutama minuutti myöhemmin kellot osoittautuivatkin kuuluviksi mustikin ja mansikin sekä sadan muun lehmän kaulaan. Pumpattuihin teollisuuslehmiin verrattuina hieman näivettyneen näköiset kantturat pitivät sadetta puiden alla rohkeimpien kiskoessa heinää naamaansa kuin viimeistä päivää. Löysimme kyltin joka paljasti läheisen talon myyvän vuorijuustoa, joka selittää myös lehmät. Lehmien kohdalla sade jälleen yltyi, joten jäimme suuren puun alle tauolle ja kohta jo yksi lehmistä tuli meitä tuijottelemaan puun alle. Muuten lehmät näyttivät säyseiltä ja yhteistyökykyisiltä (muutama jopa väisti meitä seisoessaan meidän polulla), mutta yksi tuijotti meitä vihaisesti ja kuopi maata (luulen, että silloin kannatti väistää?). Vastaamme tuli myös setä sauvojen kanssa, joka tiesi kertoa että hetken päästä alkaa sellainen maasto, mistä ei meidän varusteillamme ole mitään asiaa eteenpäin. Mitään vaikeuksia tämän suhteen ei kuitenkaan ollut ja 4 tunnin 40 minuutin matkan jälkeen seisoimme märkinä huipulla olevan hotellin pihalla. Nyt oli hyvä aika nauttia luksus lounas repusta hienosto hotellin alakerrassa muutaman nurkan takana naistenvessan edessä piilossa hotellin henkilökunnalta. Pilvet ja sumu olivat niin sakeat, ettei valitettavasti kuvien ottamisesta tullut oikein mitään ylhäällä eikä koko reissun aikana. Vaelluskohteena vuori oli muuten hyvä, mutta polkuja ei ollut pidetty kauhean hyvin kunnossa, joten muutamat välit olivat hieman epämukavia kävellä. Alastullessa joko Veskun jalat tai kengät pettivät. Vaikka aluksi pahalta näytti mahtui Vesan kaatumiset kuitenkin yhden käden sormiin, joten tästäkin selvittiin pikaisella visiitillä viereiseen järveen.
Luzernissa ihmettelimme aluksi talojen seinissä ja pihoissa olevissa puissa möllöttäviä veikeitä piirroshahmokylttejä, mutta myöhemmin selvisi että niin Luzernissa, kuin joissain muissakin osissa Sveitsiä on tapana ilmoittaa lasten syntymästä näin. Näimme myös Alpnachstadissa järkyttävimmän turistien kuvauskohteen. Kaikki tietää että Aasialaiset ovat tauotta räpsimässä kuvia joka asiasta, mutten olisi uskonut, että jotain voi kiinnostaa tunnelin portaissa olevan invahissin lipumista tyhjänä ylös pitkin portaita.
-Miika
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti