Birmingham
Aiemmista suunnitelmista jälleen ehkä hieman poiketen matka jatkui Glasgow:sta Birminghamiin, eikä Irlantiin, sillä Lontoosta varatut paluulennot alkoivat jo poltella muutaman päivän päässä. Junan saavuttua brittien toiseksi suurimpaan kaupunkiin alkoi jo hyvän matkan päästä hostellista kuulua kimeää naisen huutoa sisältä ja sisälle päästyämme kimittäjä paljastui hostellin työntekijäksi, joka taisteli kovaan ääneen xboxilla muita hostellin asukkaita vastaan pelatun fudismatsin voitosta. Kirjatessaan meitä sisään tyttö jatkoi huutelua pelisohville ja näytti unohtavan kaiken muun, sillä vaihtorahat tulivat väärin ja kaikki muukin oli sekavaa. Illalla olisi kuulemma ilmainen oluiden ja siidereiden maisteluilta viereisessä pubissa.
Huoneen tarkastettuamme lähdimme kylille pyörimään, josta tarttui matkaan viimeisiä tuliaisia ja kuvia kaupungin upeista kanaaleista, joita (ainakin hostellin tytön puheiden mukaan) oli enemmän kuin Venetsiassa. Kanaalia pitkin ajelu sujui ainakin opiskelijaystävällisemmin hinnoin kuin Venetsian gondoleilla, sillä kyydin sai jo muutamalla punnalla. Illansuussa hyökkäsimme hostellin hengailutilan kautta mainostettuun maisteluiltaan, jossa tarjottiin noin kymmentä erilaista siideriä ja olutta, joiden joukossa oli uusi suosikkisiiderini: Brothersin Toffee & Omena! Tämä kemistien työn tulos maistui kaikesta luonnottomuudestaan huolimatta älyttömän hyvältä (tilasin vielä pullon ilmaisten tarjoiluiden jälkeen), mutta pullon sisältäessä enemmän kuin viikon hiilaritarpeet sokerin muodossa sitä ei kyllä useampaa pulloa pysty kumoamaan. Ilmaisten tarjoiluiden loputtua baari tyhjeni silmänräpäyksessä, lienee odotettua kun porukka koostuu reppureissaajista.
Oxford
Perjantai aamuna raahauduimme aamupalalle suunnittelemaan päivän ohjelmaa. Samalla kun stormailimme ideoita päivän ohjelmasta, huomasimme kuinka hostellin omapoika Luigi jatkoi yöuniaan sohvanpohjalla. Ilmeisesti Luigi oli yöllä melkein voittanut Mestarien liigan PES:issä mutta paukut olivat viime hetkillä loppuneen. Tässä vaiheessa päätimme yllättäen ottaa omaksi suunnaksemme Oxfordin, joka sijaitsi vain tunnin junamatkan päässä. Kaupukiin päästyämme oli kyllä helppo huomata, että kyseessä oli vahvasti opiskelukaupunki, sillä nuorempaa jengiä oli selvästi enemmän liikkeellä. Samoin tosi oli huomattavissa turistien huomattava lisääntyminen, etenkin reissumme alussakin vahvasti esillä ollut Kiina -ilmiö oli jälleen tullut takaisin.
Kulutimme päivämme patikoiden ympäri kaupunkia ja ohjelmaan kuului tietenkin nopea vierailu Oxfordin matematiikan laitoksella. Kyseinen visiitti jäi tosin lyhyeksi ilmoitustaulujen lukutuokioksi. Löysimme myös jonkin tyylisen luontomuseon, jonne meidän onneksemme oli vielä ilmainen sisäänpääsy. Kuten odottaa saattoi museo ei sinänsä mitenkään suuria elämyksiä meille suonut, vaikka museoon olikin päätynyt mm. T-rexin ruho, läjä afrikkalaisia ja japanilainen merimiehiä naposteleva rapu. Näiden kikkailuiden jälkeen lähdimme tutustumaan yliopiston puistoon. Tämän jälkeen olikin aika suunnata kiinalaisen kautta takaisin Birminghamiin ja pakkaamaan rinkkoja seuraavan päivän Lontooseen siirtymistä varten.
Lontoo
Birminghamin jälkeen edessä odotti viimeinen junamatka ja viimeinen kohde ennen kotiinpaluuta, Lontoo. Lontoo tarjosi stereotypisiä brittiläisiä kelejä, siis kaatosadetta kaatosateen jälkeen. Ulkokohteet jäivät täten vähemmälle huomiolle ja aika kului lähinnä ilmaisissa museoissa pyörien.
Erityisesti mainittakoon, että Natural History Museum oli kyllä näkemisen arvoinen. Kävimme tämän lisäksi myös British Museumilla, joka keskittyi ehkä enemmän ihmisten historiaan. Mainittakoon, että näiden museoiden kiertelyyn kannattaa varata huomattavasti aikaa, muutamassa tunnissa ei millään näe edes puolia jättimäisistä kuusikerroksista esillepanoista. Kävimme toki mm. katsomassa Buckinhamin palatsin vahdinvaihdon, tai sen mitä sateenvarjomeren takaa näki ja hetkellisesti kiertelemässä Henkan metsästys maita Hyde parkilla.
Maanantaiaamuna oli tavoitteena lentää Lontoosta Oslon kautta Helsinkiin, mutta kuten reissun luonteeseen alusta asti kuului, tuli suunnitelmiin muutoksia, sillä lento Oslosta Helsinkiin oli peruttu. Pienen selvittelyn jälkeen löysimme itsemme Tukholmasta kalliista hotellista syömässä illallista SAS:n piikkiin. Tiistaiaamuna korvaava lento Tukholmasta Helsinkiin ja kotikoloon palautumaan jetlagista. Kas kummaa, täällähän sataa! Kuulemma koko kolme viikkoa jaksanut aurinko täällä muuten paistatella.
Kiitokset kaikille lukijoille!
-Miika ja Vesku
tiistai 19. heinäkuuta 2011
perjantai 15. heinäkuuta 2011
Bounding, Liverpool/Glasgow - Iso-britannia, 10.-14.7.
Liverpool
Viljandin rientojen jälkeen suunnitelmissa oli varata halpa lento Kreikka-Romania-Bulgaria-Kroatia -akselille välttääksemme usean päivän junassa/bussissa istumisen kohteeseen päästäksemme. Tarkan syynin jälkeen lentoja ei kuitenkaan kuvannut kovin hyvin sana halpa, joten hetken mielijohteesta varasimmekin alle satasen lennot Tallinnasta Liverpooliin, joten odotettavissa olisi loppureissun verran Briteissä (ja mahdollisesti Irlannissa) pyörimistä mongertavasta englannista selvää saamisen toivossa.
Heti lennon laskeuduttua oli helppo huomata löytäneensä itsensä Briteistä jokaisen ihmisen näyttäessä Emmerdalen näyttelijältä. Lisäksi paikat pursusivat brittityylisiä taloja ja ihmiset tulivat lähes väkisin auttamaan heti kun kartankulma vähänkin vilahtaa taskusta. Myös joka asiasta täytyy saarella näköjään kiittää tai pyytää anteeksi. Esimerkiksi tilanne jossa pyöräilijä ohitti meidät ja väistimme häntä hieman suju seuraavasti: ”Excuse me mates, thank ya mates, thank ya very much, okay, see ya mates, bye mates”. Matkalla lentokentältä hostellille huomasimme myös saarella olevan muodissa pukea lapset oman lempparifudisjoukkueensa pelipaitaan – helppo pukea lapset ulos lähdettäessä kun tarvitsee vain etsiä se puhtain Liverpoolin paita kaapista.
Pienen maisemareitin kuljettuamme edessämme komeili jono ränsistyneitä taloja, joista yksi kätki sisäänsä hostellimme. Hinta oli noin puolet kaupungin toiseksi halvimmasta hostellista, joten tämä oli tavallaan jopa odotettavissa. Huoneestaamme löytyi kaikki laitteet hellasta ja vedenkeittimestä pesukoneeseen asti. Lisäksi huoneemme sisälsi vain yhden noin 140cm leveän sängyn (yhdellä peitolla), joten luvassa oli intiimeitä hetkiä miesten kesken. Maan eristäytyminen muusta mantereesta näkyi myös vääränmuotoisien pistorasioiden muodossa, joten meidän täytyi metsästää adapteri saadaksemme laturimme ja läppärimme toimimaan. (Ovat onneksi sentään laskeneet jännitteen samaan 230 volttiin kuin ihmisten ilmoillakin, joten mitään muuntajaa ei sentään väliin tarvinnut.) Hostellissa oli mielenkiintoinen ilmapiiri, sillä heti sisään tullessamme kaikki hostellin asukkaat tulivat esittäytymään ja kyselemään kuulumisia.
Puhtaiden vaatteiden loppuminen ja pesukoneen läsnäolon johdosta ensimmäisen päivän ohjelmassa oli lähinnä pyykinpesu pesuainekaupan kautta. Jostain syystä jätkät + pyykinpesu ei vaan koskaan onnistu, sillä huomasimme kuivausrummun ruostuneen paikalleen, siispä luvassa oli toinen kauppareissu. Hetkeä myöhemmin virittelimmekin jo 20 metristä pyykkinarua seinistä löytyvien koukkujen ja ruuvien avulla ristiin rastiin pitkin huoneemme kattoa. Seuraavana aamuna yksin matkustava kanadalais-tanskalainen tyttö, Dina, lyöttäytyi seuraamme ja lähdimme ihmettelemään kaupungin nähtävyyksiä. Hyvän kuvan näkymistä saa, kun laittaa brittisarjan randomilla pyörimään.
Dinan suunnitelmissa oli matkustaa seuraavana päivänä lautalla Liverpoolista Dubliniin mutta lauttayhtiön mukaan tämmöistä reittiä heillä ei ollut tarjota. Näin ollen Dinakin joutui muuttamaan suunnitelmiaan, joten hän päätti lähteä meidän matkaamme ja koukata Skotlannin kautta kohti Irlantia ja Dublinia. Samalla metsästimme perinteistä pubiruokaa Veskun toivomuksesta Liverpoolin keskustasta. Sopivan paikan löydettyämme baarimikko uteli meistä kaiken mahdollisen infon ulos ja tiesi kertoa, että seuraavana aamuna hostellimme kadulla olisi jonkin näköinen paraati. Lisäksi baarimikko kaivoi tiskinalta meille jonkin kartan johon suttasi jotakin jonka mukaan lähdimme jatkamaan matkaamme ruokailun jälkeen.
Tiistaiaamuna matka jatkui Dinan kanssa kohti Glasgowta. Yritimme samalla tarkkailla baarimikon mainostamaa paraatia mutta meidän hostellin edustalla ei näyttänyt tapahtuvan mitään arjesta poikkeavaa. Vasta päästyämme juna-asemalle huomasimme kuinki jono marssivia ja rummuttavia tyyppejä kulki aseman edestä. Näistä tunnelmista oli hyvä hypätä junaan kohti seuraavaa määränpäätä.
-Miika
Glasgow
Junamatka Liverpoolista Glasgow:hon kesti hieman reilu kolmisen tuntia, joten kulutimme aikaa taas tuttuun tapaan korttia pelaillen. Itse innostuin jostain syystä opettamaan Dinalle muutamia korttipelejä. Huomasin etenkin korttipelien nimien ja termien kääntämisen olevan melko haastavaa, joten älkää ihmetelkö jos joku tulevaisuudessa ulkomailla höpisee peleistä kuten ”Shittypants” tai ”Mary” (Maija).
Glasgow:ssa löysimme hostellimme, ehkä hieman pettyksemmekin, ilman ylimääräisiä kiertelyjä. Check-in ei kuitenkaan vielä onnistunut, joten jätimme rinkkamme säilöön ja lähdimme kiertämään keskustaa ruokapaikkaa etsien. Itse kyllä tykästyin paikalliseen kävelykatuun, jonka varrella tosin vaikutti olevan vain älyttömän kalliita muotiputiikkeja. Eniten mieltäni kuitenkin lämmittivät paikalliset katusoittajat, joita oli vielä melko paljon ja osa jengistä oli oikeasti hyviä. Tosin ihan ymmärrettää sillä olihan samoilta kaduilta nousseet pinnalle semmoiset yhtyeet kuten Oasis ja REM.
Iltapäivällä hylkäsimme Dinan, tai hän hylkäsi meidät, ja lähdimme Miikan kanssa tutustumaan paikallisiin puistoihin. Noin tunnin suunnistamisen (huonon kartan kanssa) jälkeen löysimmekin Pollok Park nimisen puiston. Kyseinen puisto oli vuonna 2008 valittukkin ”Euroopan hienoimmaksi kaupunki puistoksi”. On kyllä myönnettävä, että olihan puisto todella siisti ja todella laajakin ollakseen niin lähellä kaupunkia kuitenkin. Puistossa myös pidettiin aitauksissa jakkihärkiä ja paikallisia kriketin pelaajia, joilla oli oma klubi puiston reunalla. Paluumatkan keskustaan teimme tosin junalla, sillä olimme kummatkin sen verran väsyneitä/laiskoja pitkän kävelyn jälkeen.
Keskiviikkona suuntasimme Glasgown tiedekeskukseen, joka sijaitsi mukavasti melko lähellä hostelliamme. Hostellin aulassa oleva paikallisia nähtävyyksiä esittelevä automaatti hehkutti paikkaa maasta taivaisiin kuvaili paikkaa sanoilla ”the only must see in Glasgow”, tosin sisäänmaksettuamme huomasimme melko nopeasti, että keskuksen kohdeyleisö oli selvästi meitä nuoremmat ja tiedettä vähemmän harrastaneet henkilöt (never overestimate the average joe´s!). Tosin jokin lapsellisuus meissäkin heräsi ja saimme mukavasti kulutettua useamman tunnin leikkien erilaisilla vempaimilla yms. Lisäksi mieleemme muistui myös keväiset Algebra I:n luennot, sillä esillä oli useampiakin ”mahdottomia kuvioita”, joita tuli esille myös meidän algebran luennoilla.
Palattuamme hostellille aloimme suunnittelemaan hieman tulevaisuuttamme. Alkuperäinen suunnitelmamme oli suunnata seuraavana päivänä Irlantiin mutta saatuamme lennot varattua jo seuraavaksi maanantaiksi niin päätimme jättää maahisten kullat ja neliapilat rauhaan. Näin ollen päätimme suunnata tulevaa matkaamme jo kohti etelää lähemmäs Lontoota, jotta loppureissumme ei olisi pelkästään junassa istumista.
Illalla baarissa istuessamme huomasimme yllättäen ystävämme Dinan tulleen myös paikalle muutaman muun tyypin kanssa. Päätimme jatkaa illan istumista heidän seurassaan hieman pidempää ja hetken päästä meitä istuikin samassa pyödässä toista kymmentä matkaajaa eri puolilta maailmaa. Ilta kului rattoisasti kokemuksia ja tarinoita vaihdellessa. Illan pidentyessä jengi päätti lähteä kunnolla valloittamaan Glasgown yötä mutta valitettavasti jouduimme tässä vaiheessa jättämään leikin kesken varhaisen aamujunan ja Miikan väsymyksen/hedarin takia.
Seuraavana aamuna kompassi näyttäisi etelään ja junan nokka kohti Brittien toiseksi suurinta kaupunkia: Birminghamia.
-VesQ
Viljandin rientojen jälkeen suunnitelmissa oli varata halpa lento Kreikka-Romania-Bulgaria-Kroatia -akselille välttääksemme usean päivän junassa/bussissa istumisen kohteeseen päästäksemme. Tarkan syynin jälkeen lentoja ei kuitenkaan kuvannut kovin hyvin sana halpa, joten hetken mielijohteesta varasimmekin alle satasen lennot Tallinnasta Liverpooliin, joten odotettavissa olisi loppureissun verran Briteissä (ja mahdollisesti Irlannissa) pyörimistä mongertavasta englannista selvää saamisen toivossa.
Heti lennon laskeuduttua oli helppo huomata löytäneensä itsensä Briteistä jokaisen ihmisen näyttäessä Emmerdalen näyttelijältä. Lisäksi paikat pursusivat brittityylisiä taloja ja ihmiset tulivat lähes väkisin auttamaan heti kun kartankulma vähänkin vilahtaa taskusta. Myös joka asiasta täytyy saarella näköjään kiittää tai pyytää anteeksi. Esimerkiksi tilanne jossa pyöräilijä ohitti meidät ja väistimme häntä hieman suju seuraavasti: ”Excuse me mates, thank ya mates, thank ya very much, okay, see ya mates, bye mates”. Matkalla lentokentältä hostellille huomasimme myös saarella olevan muodissa pukea lapset oman lempparifudisjoukkueensa pelipaitaan – helppo pukea lapset ulos lähdettäessä kun tarvitsee vain etsiä se puhtain Liverpoolin paita kaapista.
Pienen maisemareitin kuljettuamme edessämme komeili jono ränsistyneitä taloja, joista yksi kätki sisäänsä hostellimme. Hinta oli noin puolet kaupungin toiseksi halvimmasta hostellista, joten tämä oli tavallaan jopa odotettavissa. Huoneestaamme löytyi kaikki laitteet hellasta ja vedenkeittimestä pesukoneeseen asti. Lisäksi huoneemme sisälsi vain yhden noin 140cm leveän sängyn (yhdellä peitolla), joten luvassa oli intiimeitä hetkiä miesten kesken. Maan eristäytyminen muusta mantereesta näkyi myös vääränmuotoisien pistorasioiden muodossa, joten meidän täytyi metsästää adapteri saadaksemme laturimme ja läppärimme toimimaan. (Ovat onneksi sentään laskeneet jännitteen samaan 230 volttiin kuin ihmisten ilmoillakin, joten mitään muuntajaa ei sentään väliin tarvinnut.) Hostellissa oli mielenkiintoinen ilmapiiri, sillä heti sisään tullessamme kaikki hostellin asukkaat tulivat esittäytymään ja kyselemään kuulumisia.
Puhtaiden vaatteiden loppuminen ja pesukoneen läsnäolon johdosta ensimmäisen päivän ohjelmassa oli lähinnä pyykinpesu pesuainekaupan kautta. Jostain syystä jätkät + pyykinpesu ei vaan koskaan onnistu, sillä huomasimme kuivausrummun ruostuneen paikalleen, siispä luvassa oli toinen kauppareissu. Hetkeä myöhemmin virittelimmekin jo 20 metristä pyykkinarua seinistä löytyvien koukkujen ja ruuvien avulla ristiin rastiin pitkin huoneemme kattoa. Seuraavana aamuna yksin matkustava kanadalais-tanskalainen tyttö, Dina, lyöttäytyi seuraamme ja lähdimme ihmettelemään kaupungin nähtävyyksiä. Hyvän kuvan näkymistä saa, kun laittaa brittisarjan randomilla pyörimään.
Dinan suunnitelmissa oli matkustaa seuraavana päivänä lautalla Liverpoolista Dubliniin mutta lauttayhtiön mukaan tämmöistä reittiä heillä ei ollut tarjota. Näin ollen Dinakin joutui muuttamaan suunnitelmiaan, joten hän päätti lähteä meidän matkaamme ja koukata Skotlannin kautta kohti Irlantia ja Dublinia. Samalla metsästimme perinteistä pubiruokaa Veskun toivomuksesta Liverpoolin keskustasta. Sopivan paikan löydettyämme baarimikko uteli meistä kaiken mahdollisen infon ulos ja tiesi kertoa, että seuraavana aamuna hostellimme kadulla olisi jonkin näköinen paraati. Lisäksi baarimikko kaivoi tiskinalta meille jonkin kartan johon suttasi jotakin jonka mukaan lähdimme jatkamaan matkaamme ruokailun jälkeen.
Tiistaiaamuna matka jatkui Dinan kanssa kohti Glasgowta. Yritimme samalla tarkkailla baarimikon mainostamaa paraatia mutta meidän hostellin edustalla ei näyttänyt tapahtuvan mitään arjesta poikkeavaa. Vasta päästyämme juna-asemalle huomasimme kuinki jono marssivia ja rummuttavia tyyppejä kulki aseman edestä. Näistä tunnelmista oli hyvä hypätä junaan kohti seuraavaa määränpäätä.
-Miika
Glasgow
Junamatka Liverpoolista Glasgow:hon kesti hieman reilu kolmisen tuntia, joten kulutimme aikaa taas tuttuun tapaan korttia pelaillen. Itse innostuin jostain syystä opettamaan Dinalle muutamia korttipelejä. Huomasin etenkin korttipelien nimien ja termien kääntämisen olevan melko haastavaa, joten älkää ihmetelkö jos joku tulevaisuudessa ulkomailla höpisee peleistä kuten ”Shittypants” tai ”Mary” (Maija).
Glasgow:ssa löysimme hostellimme, ehkä hieman pettyksemmekin, ilman ylimääräisiä kiertelyjä. Check-in ei kuitenkaan vielä onnistunut, joten jätimme rinkkamme säilöön ja lähdimme kiertämään keskustaa ruokapaikkaa etsien. Itse kyllä tykästyin paikalliseen kävelykatuun, jonka varrella tosin vaikutti olevan vain älyttömän kalliita muotiputiikkeja. Eniten mieltäni kuitenkin lämmittivät paikalliset katusoittajat, joita oli vielä melko paljon ja osa jengistä oli oikeasti hyviä. Tosin ihan ymmärrettää sillä olihan samoilta kaduilta nousseet pinnalle semmoiset yhtyeet kuten Oasis ja REM.
Iltapäivällä hylkäsimme Dinan, tai hän hylkäsi meidät, ja lähdimme Miikan kanssa tutustumaan paikallisiin puistoihin. Noin tunnin suunnistamisen (huonon kartan kanssa) jälkeen löysimmekin Pollok Park nimisen puiston. Kyseinen puisto oli vuonna 2008 valittukkin ”Euroopan hienoimmaksi kaupunki puistoksi”. On kyllä myönnettävä, että olihan puisto todella siisti ja todella laajakin ollakseen niin lähellä kaupunkia kuitenkin. Puistossa myös pidettiin aitauksissa jakkihärkiä ja paikallisia kriketin pelaajia, joilla oli oma klubi puiston reunalla. Paluumatkan keskustaan teimme tosin junalla, sillä olimme kummatkin sen verran väsyneitä/laiskoja pitkän kävelyn jälkeen.
Keskiviikkona suuntasimme Glasgown tiedekeskukseen, joka sijaitsi mukavasti melko lähellä hostelliamme. Hostellin aulassa oleva paikallisia nähtävyyksiä esittelevä automaatti hehkutti paikkaa maasta taivaisiin kuvaili paikkaa sanoilla ”the only must see in Glasgow”, tosin sisäänmaksettuamme huomasimme melko nopeasti, että keskuksen kohdeyleisö oli selvästi meitä nuoremmat ja tiedettä vähemmän harrastaneet henkilöt (never overestimate the average joe´s!). Tosin jokin lapsellisuus meissäkin heräsi ja saimme mukavasti kulutettua useamman tunnin leikkien erilaisilla vempaimilla yms. Lisäksi mieleemme muistui myös keväiset Algebra I:n luennot, sillä esillä oli useampiakin ”mahdottomia kuvioita”, joita tuli esille myös meidän algebran luennoilla.
Palattuamme hostellille aloimme suunnittelemaan hieman tulevaisuuttamme. Alkuperäinen suunnitelmamme oli suunnata seuraavana päivänä Irlantiin mutta saatuamme lennot varattua jo seuraavaksi maanantaiksi niin päätimme jättää maahisten kullat ja neliapilat rauhaan. Näin ollen päätimme suunnata tulevaa matkaamme jo kohti etelää lähemmäs Lontoota, jotta loppureissumme ei olisi pelkästään junassa istumista.
Illalla baarissa istuessamme huomasimme yllättäen ystävämme Dinan tulleen myös paikalle muutaman muun tyypin kanssa. Päätimme jatkaa illan istumista heidän seurassaan hieman pidempää ja hetken päästä meitä istuikin samassa pyödässä toista kymmentä matkaajaa eri puolilta maailmaa. Ilta kului rattoisasti kokemuksia ja tarinoita vaihdellessa. Illan pidentyessä jengi päätti lähteä kunnolla valloittamaan Glasgown yötä mutta valitettavasti jouduimme tässä vaiheessa jättämään leikin kesken varhaisen aamujunan ja Miikan väsymyksen/hedarin takia.
Seuraavana aamuna kompassi näyttäisi etelään ja junan nokka kohti Brittien toiseksi suurinta kaupunkia: Birminghamia.
-VesQ
keskiviikko 13. heinäkuuta 2011
Boots & Beaches, Viro - Pärnu/Viljandi 7.-10.7.
Pärnu
Maukkaiden dösäyöunien jälkeen avasimme silmämme Pärnun bussiasemalta noin viideltä aamulla. Löydettyämme kartan selvisi juna-asemalla olevan tavarasäilön sijaitsevan niin kaukana, että rinkat seuraisivat mukanamme koko päivän. Kellon ollessa viisi aamulla oli molemmilla mielessä yöunien jatkaminen, johon lähellä oleva ranta mahdollisesti sopisi loistavasti. Matkalla huomasimme kuitenkin pikkulauantain olevan vielä pahasti kesken niin vanhassa kaupungissa kuin rannallakin, joten etsimme rauhallisen paikan puun alta puistosta. Paikalliset itikat veivät kuitenkin voiton meistä, onneksi hetken itikoihin hajoiltuamme oli juhlijat jo vetäytyneet kotikoloihinsa, joten siirryimme tyhjentyneelle rannalle nukkumaan.
Pari tuntia myöhemmin lämmin aurinko jo herättikin meidät ja kävimme metsästämässä aamupalaa jonka jälkeen siirryimme rannalle nauttimaan reissun mahdollisesti toisesta sateettomasta päivästä. Kannattaa ehdottomasti harkita Pärnua perinteisen Tallinnan reissun sijaan, sillä ranta oli aivan älyttömän siisti, eikä ravintoloissa ollut Tallinnan sataman läheisyydestä tutut päättömät turistihinnat. Päivän aikana haaveet sateettomuudesta kuitenkin kaatuivat kun uhkaavat pilvet muuttuivat myrskyksi. Onneksi myrsky kesti vain hetken ja pikkuhiljaa aurinko alkoi jälleen pilkottaa.
Iltapäivällä seuraamme liittyi laivalla ja autolla Pärnuun matkanneet Ville, Saku, Reetta ja Villen virolainen työkaveri Rander perheineen. Iltapäivä kului biitsiä pelaillen ja uiden, jonka jälkeen oli aika suunnata Viljandiin puolustamaan viimekesäistä saappaanheiton maailmanmestaruutta.
-Miika
Viljandi
Saavuimme Viljandiin torstai iltana/yöllä puoli kahdentoista aikoihin. Ikäväksemme jouduimme tässä vaiheessa toteamaan, että hostellin check-in oli ilmeisesti aikoja sitten mennyt. Juonittelimme itsemme kuitenkin sisälle siten että Ville käytti viimeisen oljenkorren soittamalla jo hostellissa majaileville tossunviskojille. Avaimet odottivat meitä nätisti tiskin takana, joten maksaminen ja muut byrokratiat saivat tässä vaiheessa odottaa. Aamulla kömpiessämme ylös ja raahautuessamme kohti keittiötä aamupalan toivossa yhdeksän aikaan, saimme selville että aamupala oli juuri päättynyt. Näin ollen saimme tyytyä vanhaan puuroon ja muutamaan muruseen leipiä, joita oli vielä jäljellä. Aamun kovin juttu oli tosin ehdottomasti tieto siitä, että pitoaineiden käyttö alkavissa kisoissa oli sallittua.
Aamupäivän ohjelmassa oli tämän jälkeen shoppailureissu Viljandin jättiläismäisessä ostoskeskuksessa, josta löytyi ainakin ruokakauppa ja Seppälä. Kevyen shoppailun jälkeen oli aika suunnata kohti kisastadionia ottamaan tuntumaa saappaisiin illan joukkuekilpailua varten. Itsekin innostuin muutaman saappaan heittämään, etenkin koska pääsin heti hallitsevien maailmanmestareiden koulutettavaksi. Olin oikeastaan itse hieman yllättynyt tuloksiini, sillä Miika asetti minulle tavoitteeksi 16 metriä mutta noin tunnin treenin jälkeen onnistuin kiskaisemaan muutaman noin 40 metrisen kaaren. Tosin aika vaatimattomiksi nekin jäivät jätkien rinnalla. Hetken heittelyn jälkeen siirryimme viereiselle rannalle nauttimaan siististä päivästä uiden ja pelaillen biitsiä. Miika ja Ville innostuivat myös näyttämään paikallisille muksuille miten hypitään siistejä yhteishyppyjä hyppytornista.
Ruokailun jälkeen olikin aika siirtyä taas kentälle odottamaan päivän kohokohtaa: jätkien oli aika puolustaa maailmanmestaruuttaan joukkuekisassa. Kyllähän kisassa myös loppujen lopulta kävi juuri niin kuin oletettiinkin: ”Ronttoset” ottivat varmanoloisen voiton joukkueella: Ville, Saku ja Miika. Eroa toiseksi tulleisiin tuli noin 16 metriä. Onnea jätkille vielä kerran!! Jännittävän kilpailun jälkeen menimme hostellin ja kaupan kautta takaisin rannalle pelailemaan vielä hieman biitsiä. Illan aikana huomasimme, että paikalliset mäkäräiset saivat taas oman osansa meistä. Etenkin Reetta ja Saku olivat ilmeisesti herkullisia kohteita. Yllättävän tästä päivästä teki se että tämä tosiaan oli reissumme toinen TÄYSIN sateeton päivä! Wuhuu!!
Seuraavan päivän vietimme hyvin pitkälti kisapaikalla. Ohjelmassa oli aamulla karsinta äijien illan finaaliin. Itse jätin karsinnan katselemisen väliin ja yritin sillä välin selvittää minun ja Miikan jatkosuunnitelmia eli lähinnä löytää sopivaa lentoa kohti kaakkois-Eurooppaa. Sopivaa lentoa tosin ei löytynyt, joten meidän kahden suunnitelmat pysyivät vielä tässä vaiheessa epäselvinä. Karsinnoista sanottakoon sen verran, että Saku ja Miika olivat ainoat jotka heittivät yli 50 metriä ja Villekin pääsi mukaan finaaliin vaikka ei karsintarajaa, 47 metriä, heittänytkään.
Puolenpäivän aikoihin kun itsekkin jaksoin raahata luuni kisapaikalle Reetan kanssa, joka oli ollut shoppailemassa, oli edessä maajoukkueiden skaba (mainittakoon, että Reetta oli tässä vaiheessa ostanut vain neljät kengät). Ville oli jätkistä ainoa joka edusti Suomea, koska paikat oli jaettu SM-kisoissa aikaisemmin tänä vuonna, joihin Miika ja Saku eivät olleet osallistuneet. Jätkien lämmitellessä kisaa varten Sakulle tuli pakottava tarve käydä näyttämässä yksi heitto Hugo-reppu ja Arvi-aurinkolasit päässä. Kyseinen heitto olikin ”vaatimaton” 59-metrinen (ja nykyään epävirallinen ME Hugo-reppu selässä :) ) Jaksoimme kuitenkin kannustaa rajusti Villeä ja Suomea vielä jännittävemmässä kisassa, eroa toiseksi tulleeseen maahan taisi tulla reilu 50 metriä.... Ja safkan jälkeen venailemaan illan finaalia.
Finaali alkoikin uhkaavissa merkeissä ukkospilvien piirittäessä stadionia ja vaikeat tuuliolosuhteet vaikeuttivatkin heittäjien hommaa. Ensimmäisen kierroksen alku näytti hyvin pitkälti siltä, että tosi pitkiä heittoja ei välttämättä nähtäisin kunnes Ville päätti täräyttää kierroksen loppupuolella yli 61 metrisen kaaren. Miikan heitot juuttuivat pahasti käteen tai kantoivat kaikki taivaisiin, joten Miika jäi valitettavasti ulos viimeisiltä kierroksiltä. Sakua saimme puolestaan jännittää loppuun asti ja Saku pääsikin viimeisille kierroksille 10. heittäjänä. Kolmen kierroksen jälkeen edessä oli pieni tauko ja juuri sopivasti tällöin alkoikin tulla vettä oikein kunnolla. Sateen hieman hellitettyä kisaa jatkettiin saman kaltaisissa vaikeissa oloissa. Saku onnistuis viimeisillä heitoillaan parantamaan tulostaa jokaisella kiskaisulla tehden kisasta loppuun asti jännitettävän. Sakun viimeinen heitto kantautui hieman yli 57 metriä, joten tyytyminen oli toiseen sijaan. Jätkät nappasivat siis komean kaksoisvoiton! Onnea Villelle ja Sakulle!!
Lyhyiden juhlimisten jälkeen oli aika raahautua hostellille valmistautumaan illan seremonioita varten. Samalla koitimme vielä Miikan kanssa metsästellä sopivia matkakohteita kohti kaakkoa siinä liiemmin onnistumatta. Sen sijaan halvat lennot Liverpooliin tuli hankittua hetken mielijohteesta. Laittautumisten jälkeen nappasimmekin hostellin edestä taksin, joka vei meidät seremoniapaikalle hulppeaan kolmen euron hintaan. Palkintojen jaon ja kuvaustuokioiden jälkeen oli aika mennä itse asiaan. Kun yhdistää teltallisen suomalaisia, halvan virolaisen viinan ja karaoken niin lopputulos on oikeastaan itsestään selvä. Paikalla tosin oli muutamia italialaisia mukavasti seikoittamassa pakkaa, mutta emmepä tainneet kuulla ainuttakaan karaoke-esitystä italiaksi, vaikka sitä kovasti ilmeisesti toivottiinkin. Päätimme oman iltamme siinä vaiheessa kun huomasimme seremoniamestarin eli karaoken vetäjän olevan sen verran hyvässä kunnossa, että ilta ei tulisi loppumaan ikinä ja nappasimme taksin takaisin hostellille.
-Vesku
Maukkaiden dösäyöunien jälkeen avasimme silmämme Pärnun bussiasemalta noin viideltä aamulla. Löydettyämme kartan selvisi juna-asemalla olevan tavarasäilön sijaitsevan niin kaukana, että rinkat seuraisivat mukanamme koko päivän. Kellon ollessa viisi aamulla oli molemmilla mielessä yöunien jatkaminen, johon lähellä oleva ranta mahdollisesti sopisi loistavasti. Matkalla huomasimme kuitenkin pikkulauantain olevan vielä pahasti kesken niin vanhassa kaupungissa kuin rannallakin, joten etsimme rauhallisen paikan puun alta puistosta. Paikalliset itikat veivät kuitenkin voiton meistä, onneksi hetken itikoihin hajoiltuamme oli juhlijat jo vetäytyneet kotikoloihinsa, joten siirryimme tyhjentyneelle rannalle nukkumaan.
Pari tuntia myöhemmin lämmin aurinko jo herättikin meidät ja kävimme metsästämässä aamupalaa jonka jälkeen siirryimme rannalle nauttimaan reissun mahdollisesti toisesta sateettomasta päivästä. Kannattaa ehdottomasti harkita Pärnua perinteisen Tallinnan reissun sijaan, sillä ranta oli aivan älyttömän siisti, eikä ravintoloissa ollut Tallinnan sataman läheisyydestä tutut päättömät turistihinnat. Päivän aikana haaveet sateettomuudesta kuitenkin kaatuivat kun uhkaavat pilvet muuttuivat myrskyksi. Onneksi myrsky kesti vain hetken ja pikkuhiljaa aurinko alkoi jälleen pilkottaa.
Iltapäivällä seuraamme liittyi laivalla ja autolla Pärnuun matkanneet Ville, Saku, Reetta ja Villen virolainen työkaveri Rander perheineen. Iltapäivä kului biitsiä pelaillen ja uiden, jonka jälkeen oli aika suunnata Viljandiin puolustamaan viimekesäistä saappaanheiton maailmanmestaruutta.
-Miika
Viljandi
Saavuimme Viljandiin torstai iltana/yöllä puoli kahdentoista aikoihin. Ikäväksemme jouduimme tässä vaiheessa toteamaan, että hostellin check-in oli ilmeisesti aikoja sitten mennyt. Juonittelimme itsemme kuitenkin sisälle siten että Ville käytti viimeisen oljenkorren soittamalla jo hostellissa majaileville tossunviskojille. Avaimet odottivat meitä nätisti tiskin takana, joten maksaminen ja muut byrokratiat saivat tässä vaiheessa odottaa. Aamulla kömpiessämme ylös ja raahautuessamme kohti keittiötä aamupalan toivossa yhdeksän aikaan, saimme selville että aamupala oli juuri päättynyt. Näin ollen saimme tyytyä vanhaan puuroon ja muutamaan muruseen leipiä, joita oli vielä jäljellä. Aamun kovin juttu oli tosin ehdottomasti tieto siitä, että pitoaineiden käyttö alkavissa kisoissa oli sallittua.
Aamupäivän ohjelmassa oli tämän jälkeen shoppailureissu Viljandin jättiläismäisessä ostoskeskuksessa, josta löytyi ainakin ruokakauppa ja Seppälä. Kevyen shoppailun jälkeen oli aika suunnata kohti kisastadionia ottamaan tuntumaa saappaisiin illan joukkuekilpailua varten. Itsekin innostuin muutaman saappaan heittämään, etenkin koska pääsin heti hallitsevien maailmanmestareiden koulutettavaksi. Olin oikeastaan itse hieman yllättynyt tuloksiini, sillä Miika asetti minulle tavoitteeksi 16 metriä mutta noin tunnin treenin jälkeen onnistuin kiskaisemaan muutaman noin 40 metrisen kaaren. Tosin aika vaatimattomiksi nekin jäivät jätkien rinnalla. Hetken heittelyn jälkeen siirryimme viereiselle rannalle nauttimaan siististä päivästä uiden ja pelaillen biitsiä. Miika ja Ville innostuivat myös näyttämään paikallisille muksuille miten hypitään siistejä yhteishyppyjä hyppytornista.
Ruokailun jälkeen olikin aika siirtyä taas kentälle odottamaan päivän kohokohtaa: jätkien oli aika puolustaa maailmanmestaruuttaan joukkuekisassa. Kyllähän kisassa myös loppujen lopulta kävi juuri niin kuin oletettiinkin: ”Ronttoset” ottivat varmanoloisen voiton joukkueella: Ville, Saku ja Miika. Eroa toiseksi tulleisiin tuli noin 16 metriä. Onnea jätkille vielä kerran!! Jännittävän kilpailun jälkeen menimme hostellin ja kaupan kautta takaisin rannalle pelailemaan vielä hieman biitsiä. Illan aikana huomasimme, että paikalliset mäkäräiset saivat taas oman osansa meistä. Etenkin Reetta ja Saku olivat ilmeisesti herkullisia kohteita. Yllättävän tästä päivästä teki se että tämä tosiaan oli reissumme toinen TÄYSIN sateeton päivä! Wuhuu!!
Seuraavan päivän vietimme hyvin pitkälti kisapaikalla. Ohjelmassa oli aamulla karsinta äijien illan finaaliin. Itse jätin karsinnan katselemisen väliin ja yritin sillä välin selvittää minun ja Miikan jatkosuunnitelmia eli lähinnä löytää sopivaa lentoa kohti kaakkois-Eurooppaa. Sopivaa lentoa tosin ei löytynyt, joten meidän kahden suunnitelmat pysyivät vielä tässä vaiheessa epäselvinä. Karsinnoista sanottakoon sen verran, että Saku ja Miika olivat ainoat jotka heittivät yli 50 metriä ja Villekin pääsi mukaan finaaliin vaikka ei karsintarajaa, 47 metriä, heittänytkään.
Puolenpäivän aikoihin kun itsekkin jaksoin raahata luuni kisapaikalle Reetan kanssa, joka oli ollut shoppailemassa, oli edessä maajoukkueiden skaba (mainittakoon, että Reetta oli tässä vaiheessa ostanut vain neljät kengät). Ville oli jätkistä ainoa joka edusti Suomea, koska paikat oli jaettu SM-kisoissa aikaisemmin tänä vuonna, joihin Miika ja Saku eivät olleet osallistuneet. Jätkien lämmitellessä kisaa varten Sakulle tuli pakottava tarve käydä näyttämässä yksi heitto Hugo-reppu ja Arvi-aurinkolasit päässä. Kyseinen heitto olikin ”vaatimaton” 59-metrinen (ja nykyään epävirallinen ME Hugo-reppu selässä :) ) Jaksoimme kuitenkin kannustaa rajusti Villeä ja Suomea vielä jännittävemmässä kisassa, eroa toiseksi tulleeseen maahan taisi tulla reilu 50 metriä.... Ja safkan jälkeen venailemaan illan finaalia.
Finaali alkoikin uhkaavissa merkeissä ukkospilvien piirittäessä stadionia ja vaikeat tuuliolosuhteet vaikeuttivatkin heittäjien hommaa. Ensimmäisen kierroksen alku näytti hyvin pitkälti siltä, että tosi pitkiä heittoja ei välttämättä nähtäisin kunnes Ville päätti täräyttää kierroksen loppupuolella yli 61 metrisen kaaren. Miikan heitot juuttuivat pahasti käteen tai kantoivat kaikki taivaisiin, joten Miika jäi valitettavasti ulos viimeisiltä kierroksiltä. Sakua saimme puolestaan jännittää loppuun asti ja Saku pääsikin viimeisille kierroksille 10. heittäjänä. Kolmen kierroksen jälkeen edessä oli pieni tauko ja juuri sopivasti tällöin alkoikin tulla vettä oikein kunnolla. Sateen hieman hellitettyä kisaa jatkettiin saman kaltaisissa vaikeissa oloissa. Saku onnistuis viimeisillä heitoillaan parantamaan tulostaa jokaisella kiskaisulla tehden kisasta loppuun asti jännitettävän. Sakun viimeinen heitto kantautui hieman yli 57 metriä, joten tyytyminen oli toiseen sijaan. Jätkät nappasivat siis komean kaksoisvoiton! Onnea Villelle ja Sakulle!!
Lyhyiden juhlimisten jälkeen oli aika raahautua hostellille valmistautumaan illan seremonioita varten. Samalla koitimme vielä Miikan kanssa metsästellä sopivia matkakohteita kohti kaakkoa siinä liiemmin onnistumatta. Sen sijaan halvat lennot Liverpooliin tuli hankittua hetken mielijohteesta. Laittautumisten jälkeen nappasimmekin hostellin edestä taksin, joka vei meidät seremoniapaikalle hulppeaan kolmen euron hintaan. Palkintojen jaon ja kuvaustuokioiden jälkeen oli aika mennä itse asiaan. Kun yhdistää teltallisen suomalaisia, halvan virolaisen viinan ja karaoken niin lopputulos on oikeastaan itsestään selvä. Paikalla tosin oli muutamia italialaisia mukavasti seikoittamassa pakkaa, mutta emmepä tainneet kuulla ainuttakaan karaoke-esitystä italiaksi, vaikka sitä kovasti ilmeisesti toivottiinkin. Päätimme oman iltamme siinä vaiheessa kun huomasimme seremoniamestarin eli karaoken vetäjän olevan sen verran hyvässä kunnossa, että ilta ei tulisi loppumaan ikinä ja nappasimme taksin takaisin hostellille.
-Vesku
maanantai 11. heinäkuuta 2011
Speedtraveling through Poland and Baltics, Auscwitz - Krakowa -Varsova - Vilna 4.-6.7.
Prahan öisten seikkailuiden jälkeen oli taas aika vaihtaa maisemaa kohti Puolaa. Tuttuun tapaan suosimme matkustamista aamujunilla, joten kellokin herätti melko varhain, mistä johtuen puheet olivat aamulla vähissä. Tämän lisäksi hostellimme oli jostain syystä päättänyt nostaa aamiaisen hintaa, mitä hetken boikotoituamme päätimme hakea aamiaisen kaupasta. Junassa molempien valot sammuivat melko nopeasti joten neljän tunnin junamatka Zebrydowiceen kului mukavasti yöunia paikkaillessa. Zebrydowicessa vaihdoimme junaan, joka vei meidät Auschwitziin. Kyseinen juna osoittautui sodanaikaiseksi kasaksi ruosteista peltiä, joten unien jatkamisen saattois tässä vaiheessa unohtaa.
Auschwitziin päästyämme hylkäsimme rinkkamme säilytyslokeroon rahanvaihdon jälkeen ja suuntasimme ruokakojun kautta kohti keskitysleirejä. Pienen ylimääräisen kävelylenkin jälkeen löysimmekin ensimmäisen leireistä, Auschwitz I:n. Itse en ole aikaisemmin käynyt Auschwitzissä ja täytyy kyllä myöntää että paikka oli todella vaikuttava. Etenkin takaraivossa piilevä tieto siitä, että näillä tienoilla on tapettu miljoonia ihmisiä kieltämättä veti hieman hiljaiseksi. Parin tunnin kiertelyn jälkeen kello olikin jo niin paljon, että portteja oltiin lyömässä kiinni. Ajatus siitä että jäisimme niiden sisäpuolelle vaikutti sen verran huonolta, että päätimme suunnata kohti juna-asemaa. Tähän asti oli näyttänyt siltä että päivästä tulisi reissumme toinen täysin sateeton päivä mutta nämä utopistiset haaveet saimme pian kuopata. Asemalle kipitellessämme huomasimme hieman uhkaavia pilviä edessäpäin, joten päätimme hieman nopeuttaa askellusta. Asemalle päästyämme huomasimme harmiksemme, että olimme juuri missanneet päivän viimeisen junan Krakovaan kahdeksalla minuutilla. Yritimme saada kassatädiltä jotain infoa siitä miten mahdollisesti pääsisimme vielä Krakovaan ja pienen tulkkauksen jälkeen saimme selville: ”No train. Bus!”. Asia selvä. Eipä tästäkään neuvosta meille hirveästi apua ollut sillä bussitkin olivat kyseisen päivän ajonsa jo suorittaneet. Näin ollen ainut jäljelle jäänyt vaihtoehto oli ottaa taksi. Taksikuski oli ilmeisesti hyvin tietoinen asemastamme, joten hän pystyi kiskomaan tunnin ajomatkasta itsellee ehkä jopa useamman päivän palkan. Meidän onneksemme löysimme kuitenkin hollantilaisen pariskunnan, joka oli jokseenkin samassa tilanteessa meidän kanssamme, joten päätimme jakaa taksin neljästään. Juuri kun olimme päässeet liikkeelle niin taivaalta alkoi tulla vettä oikein kunnolla. Tämä tosin ei haitannut meidän kuskiamme vaan silti pystyi helposti kenkimään mersua 40 km/h alueella noin satasta.
Krakovaan päästyämme metsästimme aluksi ruokapaikan, jonka jälkeen lähdimme etsimään hostelliamme. Pienen iltakävelyn jälkeen löysimmekin jälleen perille, pienen ylimääräisen kierroksen jälkeen tietenki. Hostelli oli oikeastaan ensimmäinen ihan perushostellimme, huoneessa oli nippu sänkyjä ja pöytä. Edessämme olisi viimeinen yö hetkeen sängyssä, sillä kaksi seuraavaa yötä saisimme nukkua bussissa, sillä olimme suuntaamassa viikonlopuksi kohti Viroa, jossa luvassa oli suuri kansainvälinen urheilutapahtuma.
Seuraavana aamuna herättyämme kiskoimme vain nopeasti hostellin tarjoaman aamupalan naamaamme ja lähdimme suuntaamaan kohti Varsovaan vievää junaa. Varsovaan päästyämme hylkäsimme jälleen rinkkamme ensimmäiseen säilytyslokeroon ja lähdimme valloittamaan kaupunkia. Aluksi tosin päätimme napata liput illan bussiin kohti Vilnaa. Jonottaessamme huomasimme kuinka eräs puolalainen vanhempi naishenkilö (later referred as: ämmä) yritti väkisin kiilata ohitsemme ja blokkailla meitä ulos jonosta. Meillä molemmilla oli hieman vaikeuksia hillitä itseämme kuristamasta tätä ämmää mutta jotenkin pääsimme siitäkin yli.
Kaupungista jäi erityisesti mieleen Varsovan läpi virtaava joki, jonka varrella olisi varmasti ollut hieman lämpimämpänä päivänä siisti hengailla. Joen varrelta löysimme siistin kirjaston, jonka katolla oli eräänlainen puutarha, jota sai vapaasti kierrellä. Muutamat fotot napattuamme jatkoimme kaupungin ympäri patikointia. Kaupungilla suurimman osan ajasta yritimme vältellä turistien valtaamia mestoja ja pysytelle pikkukujilla. Iltasella nälän päästessä yllättämään metsästimme hyvän näköisen safkapaikan sopivasti mäkkärin vierestä, joten pystyimme nopeasti selvittämään tulevaisuuden matkasuunnitelmamme hyödyntämällä mäkkärin langatonta verkkoa. Tämän jälkeen palasimmekin asemalle noutamaan rinkkamme ja hyppäsimme bussiin nukkumaan.
Aamulla ”hyvin nukkuttujen” yöunien jälkeen löysimmekin itsemme Vilnasta. Ensimmäiset kohtaamiset kaupungissa olivat ikävä kyllä paikallisten pummien kanssa, joita tuntui olevan joka puolella. Aluksi oli vaikea uskoa, että tämä kaupunki on saman kokoinen kuin stadi mutta hetken käveltyämme kohti ydinkeskustaa tämänkin faktan saattoi jo uskoa. Päivän vietimme jälleen pyörien kaupungilla ja kulutellen aikaa. Ruokailun jälkeen päätimme etsiä itsellemme suihkun korvikkeen, joten koukkasimme kaupan kautta ja lähdimme etsimään jonkin näköistä rantaa kaupungin läpi kulkevan joen varrelta. Pitkän kävelyn jälkeen löysimmekin jonkin pusikon takaa pienen rannantyngän, jossa oli jo ennen meitä muutama pummi peseytymässä. Istuimme hieman kauemmas heistä pelailemaan korttia siksi aikaa kun he lähtivät, jonka jälkeen kävimme itse pulahtamassa. Ja taas oli puhdas olo. Urakan jälkeen palasimme taas asemalle, sillä seuraavankin yön viettimme bussissa. Tällä kertaa suuntana Pärnu.
*Vesku
tiistai 5. heinäkuuta 2011
There's only brunettes in Finland, Tsekki - Praha/Kutna Hora 2.-4.7.
Münchenistä matka jatkui aamusta junalla Nürnbergiin, josta junayhtiön operoima bussilinja suhasi junaakin nopeammin Prahaan. Asemalta siirryimme ripeällä 4km jalkamarssilla hostelliimme, joka osoittautui matkan ja ehkä jopa koskaan näkemieni hostellien joukossa parhaimmaksi. Jättimäisen plusprague -hostellin siistien vessat ja suihkut sisältävien huoneiden lisäksi hintaan kuului uima-allas ja sauna. Hostelli oli myös varusteltu baarilla/yökerholla, beach volley -kentällä, ravintolalla yms. Kaiken tämän lisäksi asiakaskunta koostui joihinkin kisoihin osallistuvista cheerleader-joukkueista. Kaikki tämä noin 7e/yö! Huonona puolena ~4km matka keskustaan, joka sekin taittui nopeasti 500m päästä ajavalla metrolla.Ensimmäisen päivän ohjelmassa oli sateessa pyörimisen lisäksi vierailu aiemmin hyväksi havaitun paikallisen kasinon pokeripöydässä (alexis casino). Kyseinen kasino tarjoaa pelaajille ilmaiset juomat koko illan, sekä vapaat tilaukset ala carte -listalta. Pelit olivat vähintään yhtä pehmeät kuin viimeksi: pöytä täyttyi viisikymppisistä 10x bb:llä avaavista kaljamahaisista äijistä, jotka eivät suostuneet potista luopumaan ennen riverin jakamista ja joilta löytyi aina uusi 2000 korunan seteli vanhojen merkkien loppuessa. Lopputulos oli kuitenkin jotain muuta kuin toivottu, sillä kyseiset sedät olivat saaneet pakan kuumaksi ja vetelivät jatkuvasti muista riverillä ohi. Lopulta pelit päättyi kun paikallinen Mario crackasi ässäni all-in -tilanteessa riverillä ja kaikki papat saivat pelistä tämän jälkeen tarpeeksi. Hit&run.
Toisena päivänä suunnitelmissa oli aamupäivästä 70km päässä sijaitsevaan Kutna Horaan, jossa sijaitsee 40 000 ihmisluulla sisustettu kappeli. Kappelin tarina kulkee omin sanoin tiivistettynä seuraavasti: Ruton iskiessä Eurooppaan paikallinen hautausmaa täyttyi ja puolisokea munkki alkoi repiä vanhoja luita ylös tilaa tehdäkseen. Luut munkki heitti suuriin kasoihin, joista hieman myöhemmin paikallinen taiteilija keksi tehtä sisustuksen kirkkoon ja polttaa yli jäävät luut. Kirkon luukoristelu oli häkellyttävä, luupyramidien ja seinille tehtyjen kuvioiden lisäksi teos oli kruunattu Schwarzenbergin coat of armsilla sekä luisella kattokruunulla. Kävimme katsomassa vielä kylän toisella puolella sijaitsevaa kaivosmiesten suojelijan nimissä seisovaa pyhän Barbaran katedraalia ja nauttimassa kiinalaisessa kahden euron hintaiset ateriat, jonka jälkeen suuntasimme kylän pienemmälle juna-asemalle paluukyydin toivossa. Löydettyämme aseman luulimme joutuvamme kävelemään takaisin 5km päässä sijaitsevalle suuremmalle asemalle, sillä näkymä asemalla oli seuraava:
Kaikesta huolimatta sattui juna olemaan tulossa muutaman minuutin kuluttua ja kohta edessämme komeilikin sporaa pienempi dieselillä kulkeva 100 vuotta vanha juna. Junalla pääsi tosin lähes kävelyvauhtia suuremmalle asemalle, josta pääsi jo sähköjunalla takaisin Prahaan.
Prahaan päästyämme kävimme varaamassa paikat Prague Pub Crawlille. Crawli oli muuttunut hieman parin vuoden takaisesta, mutta pääosin se seurasi samoja kaavoja: aloittelubaarissa kahden tunnin ajan ilmaiset Absintit, vodkamehushotit sekä kaljat, jonka jälkeen pyörähdys parissa muussa pikkukuppilassa ilmaisten shottien avustamana ja illan päätös euroopan suurimmassa yökerhossa (ainakin mainoksen mukaan). Tutustuimme aloitusbaarissa kahteen etelä-afrikkalaiseen, bigfootin kokoiseen uusi-seelantilaiseen rugby-pelaajaan sekä nippuun saksalaisia. Shottien kumoamisen lomassa Vesku kertoi muille crawlaajille mielenkiintoisia faktoja Suomesta, joista otsikko saattaa antaa jonkinlaista osviittaa. Aloitusbaarista lähtiessämme etelä-afrikkalainen tyttö tuli ottamaan minusta tukea ja kertoi, ettei ole koskaan ollut niin humalassa. Taidettiin opettaa ehkä liikaa suomalaisia shotinjuontitapoja, hups!
Kolmen jälkeen alkoi meno viisikerroksisessa yökerhossa hieman hiipua, joten päätimme lähteä suuntaamaan hostellia kohti. Seuraava metro olisi lähtenyt 1,5h:n päästä, joten pikku kävelylenkki odotti jälleen edessämme. Matkalla haaveilimme löytävämme jostain jotain suuhunpantavaa ja loppumetreillä odotus palkittiin kun löysimme pitsapaikan joka näytti olevan auki. Sisäänastuttaessa oli hieman ongelmia, sillä paikallinen dena oli ryöminyt sisään ja sammunut oven eteen. Hetken huhuiltuamme heräsi toinen pitsanpyörittäjä tiskin ja toinen uunin takaa. Hetken päästä herkullinen pitsa odottikin jo edessämme. Paikan omistajat kävivät myös katsomassa nukkuvaa spugea, mutteivat jaksaneet hänestä välittää.
Seuraavana kieleksi vaihtuu puola ja valuutaksi sloti.
-Miika
maanantai 4. heinäkuuta 2011
Happy Ending mit Überrashung, Saksa - München 30.6.-2.7.
Saavuimme Saksan autokaupunkien ylpeyteen Mûncheniin torstain aamujunalla ja otimme jälleen tavoitteeksi heittää rinkkamme hostellille, jonka jälkeen lähteä valtaamaan kaupunkia. Matkalla hostellille huomasimme matkaoppaastamme (kirja), että kyseinen hostelli oli kirjassa tituleerattu hotelliksi. Hieman tälläisen vaikutuksen mestasta saikin, tosin mitään respan tyylistä sieltä ei löytynyt. Lisäksi he mainostivat, että hintaan kuuluu hyvä aamiainen ja sitä se todella olikin ainakin hostellin aamiaiseksi, vaikka itse en saanut toisena aamuna itseneeni ahdettua yhtä leipää enempää....varmaan jonkin näköinen vatsatauti.
Olimme ennen kaupunkiin tuloamme olleet yhteydessä Münchenistä kotoisin olevaan opiskelukaveriimme siinä toivossa, että hän pääsisi näyttämään meille mestoja mutta valitettavasti hän oli Suomessa kaavaa vääntämässä. Saimme häneltä kuitenkin hyviä vinkkejä mitä kannattaisi käydä katsomassa ja tekemässä. Aikaisemmista Saksanvierailuistamme tuttu suurkaupunkien kattava ja helposti käytettävä metroverkosto piti jälleen pintana ja niinpä liikkuminen paikasta toiseen sujui salaman nopeasti pummilla suhaillen (olimme jo mielestämme maksaneet tarpeeksi junalipuista tällä reissulla). Yritimme aluksi löytää ystävämme mainostaman panimoravintolan, mutta kärsivällisyytemme ei ehkä riittänyt tarpeeksi pitkälle sillä päädyimme lähes saman nimiseen paikkaan samalla kadulla pari sataa metriä ennen kohdettamme. Ruoka tosin osoittaitui oikein hyväksi ja tarjoilijammekin näytti vaatimattomasti olevan kaupungin kovin äijä.
Illan ohjelmaksi päätimme tässä vaiheessa etsiä jonkin urheilubaarin, jonne voisi mennä katsomaan Timanttiliigan osakilpailua. (alunperin oli tarkoitus olla jopa katsomossa, mutta jossain vaiheessa onnistuimme kisan unohtamaan ja varaamaan kyseiselle päivälle hostellin väärästä maasta. Liputkin olisivat olleet Sveitsin hintatasoon aivan polkuhintaisia, alkaen ~16e, damn!) Tosiaan Saksahan on jalkapallomaa. Tästä syystä kaupungin joka ainoa sporttibaari näytti vain futista, joko naisten mm-kisoja tai Bayerin vanhoja pelejä, joten kyseinen suunnitelmamme osoittautui mahdottomaksi toteuttaa. Onneksi meillä oli varasuunnitelma: 1) kaupasta kaljaa 2) hostellille 3) läppäristä kisat pyörimään streamillä. Suunnitelma kuulosti näin paperilla ihan kohtuulliselta mutta toteutus jäi hieman puutteelliseksi, sillä streamin pienestä pätkimisestä johtuen näimme esimerkiksi kuulantyönnöstä oikeastaan sen verran, että Hoffa astuu kehään ja sitten kehästä pois. Eikä keihäskisastakaan hirveän jännittävää tullut, koko lähetyksessä näytettiin vain noin kaksi heittoa.
Toisena päivänä lähdimme valloittamaan Mûnchenin lukuisia kaupunkipuistoja. Suuntasimme aluksi Oktoberfestin alueelle, missä ei tosin ollut juuri mitään nähtävää, sillä se oli vain laaja nurmi-/betonialue, jossa suurin osa nurmestakin oli huonosti hoidettua. Seuraavaksi hyppäsimme taas metrolla hieman kauemmaksi tutustumaan Olympia puistoon. Puisto oli kyllä siisti eikä suurkaupungin hulinasta ollut puistossa tietoakaan, vaikka olimme lähes keskustassa. Lisäksi sopivasti Olympia-areenalla(?) pidettiin jonkin tapainen ilmaiskonsertti, joten pääsimme hetkeksi fiilistelemään katsomoon menoa, tosin ketään ei soittanut sinä aikana kun siellä seisoskelimme. Hetken dallailun jälkeen sade jälleen tuli pilaamaan päiväämme, tosin pääsimme mukavasti viereisin Event-areenan portaille pitämään sadetta ja aikamme kuluksi hakkaamaan hieman lappua. Sateen lakattua päätimme suunnata kohti kaupungin yliopistoa, etenkin meitä kiinnosti paikallinen matematiikan laitos (tätä joku on joskus pitänyt potentiaalisena vaihto-opiskelukohteena), joka valitettavasti oli rempassa, joten jouduimme tyytymään geologianlaitoksen tiloissa pyörimiseen ja Mensan rakennuksen vessavisiittiin. Matkalla yliopistolle löysimme tosin mielenkiintoisen kiinalaisravintolan, jossa luvattiin aterian kanssa Happy Ending talon yllätyksen kera ja tätä tarjousta emme voineet jättää käyttämättä. Osoittautui (en sano että pettymykseksi mutta..), että yllätys oli jälkiruokana jokinnäköinen kevätrulla/pulla johon oli sullottu banaania sisälle.
Mielestämme tässä vaiheessa juhannuksesta oli kulunut jo tarpeeksi, joten päätimme vaihtaa vähän isommin viihteelle. Päivän normien mukaisesti suuntasimme kaupan kautta jälleen paikalliseen puistoon (kartan mukaan nudisti alueelle) istuskelemaan ja etsimään paikallista jengiä. Sade oli kuitenkin pelottanut ilmeisesti kaikki paikalliset, koiranulkoiluttajia lukuunottamatta, sisätiloihin, joten istuskelimme puistossa pelaten korttia ja pelaten jälleen korttia. Ennen kuin suuntasimme paikalliseen yöelämään päätimme käydä vielä pistämässä rinkkamme kuntoon aamua varten ja hankkimassa juomaa seuraavan päivän viiden tunnin matkustusetappia varten. Kaupasta tosin mukaan tuli myös paikallinen kirsikkaviinapullo (joka ei arvostelussa pääsisi kovin lähelle viittä tähteä), jotta saataisiin ilta kunnolla käyntiin. Kun olimme saaneet rinkkamme kasaan ja pullon tyhjäksi suuntasiime Mûnchenin yöhön metsästämään menomestoja matkaoppaastamme ja netistä löytämiemme vikkejen perusteella, virhe! Yhden täyteen ahdetun rokkibaarin (mahdollisesti saksan ainoan?) jälkeen kysyimme joltain nuorisojengiltä parempia apajia. (NOTE TO SELF: Jatkossa tämä suoritetaan aina ensin!). Löysimmekin lopulta mitä halusimme parin privaattibileiden ja yhden megaluokanbileiden (jonne kutsumattomilla ei ollut asiaa). Illasta ei tosin jäänyt sen ihmeellisesmpää kerrottavaaa paitsi ensimmäinen känninen äijä, joka otti meidät heti ovella syleilyyn ja oli meidän paras kaveri, kummakyllä että jäbä ymmärsi heti puhua englantia.. (Millään tällä ei siis ollut mitään tekemistä aamupalani kanssa.)
Miikan pakollinen lisäys: Yleisenä pidettyyn faktaan saksalaisten rumuudesta saatiin poikkeus kun käymässämme yökerhossa oli pelkkiä kauniita naisia!
Tästä jatketaan: leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! Prague here we come!
*Vesku
torstai 30. kesäkuuta 2011
World's steepest mudslide - Sveitsi, Luzern 28.-30.6.
Olin itse kaksi vuotta sitten reilaamassa ja idea uudesta reissusta Vesan kanssa syntyi jossain vaiheessa pitkää ja kylmää talvea. Kevät oli kiireinen ja alkukesästä molemmat painoivat eri puolilla suomea töissä niin pitkää päivää, ettei matkaa keretty loputtoman tarkasti suunnittelemaan. Alkuperäinen suunnitelma oli varata äkkilähdöt tai muut halvat lennot Kreikkaan tai ympäristöön ja lähteä siitä kipuamaan itäeurooppaa ylöspäin. Kaikki tarkoitukseen kelpaavat lennot vain vietiin käsistä omasta hitaudestamme johtuen, joten lopulta viikkoa ennen matkaa löytyi alle 100e lennot Zürichiin, josta matka nyt siis lähtisi. Muutaman puhelun jälkeen oli alkureittikin hostellivarauksia myöten selvillä ja plani näytti seuraavalta: Zürichista suoraan junalla viereiseen Luzerniin, josta muutaman yön jälkeen Müncheniin.Niukasta suunnittelusta johtuen reililippuja emme olleet vielä hommanneet ja lopulta ne oli tarkoitus hankkia lähtöä edeltävänä päivänä Suomesta. Ongelmaksi muodostui kuitenkin Porissa majaileva Vesku ja Vallilassa majaileva Veskun passi, jota reililipun kankea byrokratia vaati läsnäolevaksi. Veskun matka Porista Helsinkiin näytti myös kestävän yhtä pitkään kuin reilimme koko ensimmäisen viikon matkat yhteensä, joten lopputuloksena istuimme koneessa yhden reililipun kanssa.
Nopeasti sujuneen lennon jälkeen nopeasti lentokentältä Zürichiin, josta saimme poistettua myös Vesalle reililipun ja matka jatkui kohti Luzernia. Alle kaksi tuntia lennon laskeuduttua olimmekin jo Luzernin juna-asemalla ja 10min kävelymatkalla hostellille havaitsimme, ettei kaupungissa käyneen kaverini hehkutukset joutsenista ja jylhistä kaupunkia ympäröivistä vuorista osoittautuneet pettymykseksi. Kaupungin keskellä kiemurtelevassa järvessä ui järjetön määrä vitivalkoisia joutsenia ja vuoret saivat haukkomaan henkeä aivan samalla tavalla kuin viimeksi Sveitsissä käydessäni.
Hostellille saavuttaessa alkoikin sitten vastoinkäymiset: ensinnäkin hostelli oli näkemieni joukossa huonoimmasta päästä. Huoneet olivat kyllä siistit jne. mutta respa oli auki vain aamulla 7-10 ja illalla 16-22, langaton verkko ei kantanut huoneisiin asti ja hengailutilasa oli käynnissä suuremman kokoluokan aasialaisinvaasio. Illan tullen hengailutila pursusi iPhoneja ja -padeja ja läppäreitä näppäileviä aasialaisia, jonka seurauksena netti oli hyvin kankea ja katkonainen. Check-inin onnistuessa vain 16-22, lähdimme pyörimään kahdeksi tunniksi kaupungille rinkat selässämme, sillä kello löi juuri kaksi kun saavuimme hostellille. Blue1 ei tarjoa halpislennoillaan ruokaa, joten nälkä painoi jo päälle ja seuraavana tavoitteena oli löytää vähän polttoainetta. Tehtävä osoittautui kuitenkin hankalaksi, sillä kaupungissa näytti olevan jonkinlainen siestakulttuuri ainakin ravintoloiden osalta: kaikki paikat olivat menneet juuri kahdelta kiinni ja aukeaisivat vasta illan suussa. Reilun tunnin etsiskelyn jälkeen kuitenkin löytyi paikka josta selviäisi alle 50e/nenä, jonka jälkeen hostelli olikin jo avannut porttinsa. Ensimmäiselle päivälle ei sen suurempia suunnitelmia ollut, joten lähdimme nauttimaan hyvästä säästä paikalliselle ”uimarannalle”, joka osoittautui järven rannalle valetuiksi suuriksi betonisiksi portaiksi, joilla ihmiset makoili betonin lämpötilan lähennellessä paistinpannun paistolämpötilaa.
Toinen päivä Luzernissa oli varattu vuorten valloittamiseen. Illalla suoritetun vertailun seurauksena päädyimme ajamaan junalla 20min Alpnachstadiin, jonka juna-asemalta lähtikin suora reitti reilussa 2km korkeudessa sijaitsevan Pilatus-vuoren huipulle, pystysuoraa nousua olisi edessä reilu 1600m. Asemalta lähti myös laiskemmille tarkoitettu maailman jyrkimmäksi hammasratasjunaksi (world's steepest cogwheel rail) mainostettu vaunukyyti, jonka nousukulma on parhaimmillaan 48 astetta. Kyseinen kyyti ei tosin ole ilmaista herkkua, vaan yksi matka maksoi kymmeniä euroja. Vuoren huipulla sijaitsee myös perinteikäs hotelli, jonka kaikki tavarakuljetukset ilmeisesti hoidetaan myös samoja kiskoja pitkin. 
Matkaan päästyämme meitä uhanneet pilvet repesivät auki, juuri kun satuimme olemaan kiskot alittavasa tunnelissa suojassa. Hetken odottelun jälkeen sade lähes loppui joten matka saattoi jatkua. Vaellettuamme muutaman tunnin tihkusateessa alkoi ylhäältä kuulua sekalaisten kellojen kilinää ja muutama minuutti myöhemmin kellot osoittautuivatkin kuuluviksi mustikin ja mansikin sekä sadan muun lehmän kaulaan. Pumpattuihin teollisuuslehmiin verrattuina hieman näivettyneen näköiset kantturat pitivät sadetta puiden alla rohkeimpien kiskoessa heinää naamaansa kuin viimeistä päivää. Löysimme kyltin joka paljasti läheisen talon myyvän vuorijuustoa, joka selittää myös lehmät. Lehmien kohdalla sade jälleen yltyi, joten jäimme suuren puun alle tauolle ja kohta jo yksi lehmistä tuli meitä tuijottelemaan puun alle. Muuten lehmät näyttivät säyseiltä ja yhteistyökykyisiltä (muutama jopa väisti meitä seisoessaan meidän polulla), mutta yksi tuijotti meitä vihaisesti ja kuopi maata (luulen, että silloin kannatti väistää?). Vastaamme tuli myös setä sauvojen kanssa, joka tiesi kertoa että hetken päästä alkaa sellainen maasto, mistä ei meidän varusteillamme ole mitään asiaa eteenpäin. Mitään vaikeuksia tämän suhteen ei kuitenkaan ollut ja 4 tunnin 40 minuutin matkan jälkeen seisoimme märkinä huipulla olevan hotellin pihalla. Nyt oli hyvä aika nauttia luksus lounas repusta hienosto hotellin alakerrassa muutaman nurkan takana naistenvessan edessä piilossa hotellin henkilökunnalta. Pilvet ja sumu olivat niin sakeat, ettei valitettavasti kuvien ottamisesta tullut oikein mitään ylhäällä eikä koko reissun aikana. Vaelluskohteena vuori oli muuten hyvä, mutta polkuja ei ollut pidetty kauhean hyvin kunnossa, joten muutamat välit olivat hieman epämukavia kävellä. Alastullessa joko Veskun jalat tai kengät pettivät. Vaikka aluksi pahalta näytti mahtui Vesan kaatumiset kuitenkin yhden käden sormiin, joten tästäkin selvittiin pikaisella visiitillä viereiseen järveen.
Luzernissa ihmettelimme aluksi talojen seinissä ja pihoissa olevissa puissa möllöttäviä veikeitä piirroshahmokylttejä, mutta myöhemmin selvisi että niin Luzernissa, kuin joissain muissakin osissa Sveitsiä on tapana ilmoittaa lasten syntymästä näin. Näimme myös Alpnachstadissa järkyttävimmän turistien kuvauskohteen. Kaikki tietää että Aasialaiset ovat tauotta räpsimässä kuvia joka asiasta, mutten olisi uskonut, että jotain voi kiinnostaa tunnelin portaissa olevan invahissin lipumista tyhjänä ylös pitkin portaita.
-Miika
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)